
Kameran takana
Olen tamperelainen valokuvaaja, kuuden lapsen äiti sekä taiteilija. Pienestä pitäen olen tehnyt kaikkea luovaa ja vanhemmiten vahvistui käsitys siitä että haluan tehdä työkseni jotain, jossa voin toteuttaa luovuuttani. Yrittäminen on mahdollistanut unelmani tehdä työtä, jota rakastan.
Voisin kuvailla itseäni luovaksi, hyvällä tavalla lapselliseksi ja pidän itseäni myös helposti lähestyttävänä persoonana.
Haluan tallentaa kameralle tärkeitä ja aitoja tilanteita. Ohjaan usein malleja, mutta yritän myös luoda tilanteita, joissa kuvattavalla on luonnollista olla.
Tärkeintä minulle kuvissa on tunteiden näkyminen ja muistojen tallentaminen. Se tunne, kun löydät jostain vanhan kuvan. Katselet sitä ja muistat mielessäsi esimerkiksi, lämpimän auringon paisteen, kesän tuoksun, lapsen pienen käden pitämässä lujasti kiinni omastasi ja ne kullan arvoiset hetket keskellä arkea tai juhlaa.
Haastan itseäni oppimaan koko ajan lisää valokuvauksen saralla ja kehitän ammattitaitoani jatkuvasti. Eniten kuitenkin koen elämässäni oppineeni lapsiltani. Vanhemmuus on opettanut minulle kärsivällisyyttä, lempeyttä ja lasten kanssa toimimista. Olen oppinut myös tekemällä, valokuvauksesta minulla on kokemusta noin 8 vuoden ajalta ja lisäksi olen suorittanut valokuvaajan ammattitutkinnon.
Osaan kohdata erilaisia ihmisiä jokaista yksilöä arvostaen. Koulukuvauksien kautta, joita teen syksyisin tulee vastaani tuhansia lapsia. Silti jokainen heistäkin on ainutlaatuinen.
Kuvaan pääosin Tampereella ja lähikunnissa, mutta mikäli kiinnostuit, niin pyydä rohkeasti kauemmaksikin kuvaamaan.